Ajattelin palata takaisin neulomisten pariin jollain ihan pienellä. Junasukat Salon Sairaalan vastasyntyneiden keräykseen tuntui sopivalta pikkutyöltä. Olihan se pikkuinen neule, mutta pikkuiset kakspuolikkaat puikot ja ohut lanka olikin hankalampi juttu kun toisessa kädessä on vieläkin hanska suojana. Valmistuivathan ne kuitenkin alkuviikolla:
Lanka: Sandnes Lanett, puikot 2,5mm Knit Pro 15 cm Symphonie Wood ja menekki 31g. Tuntui ihan kivalta, että minäkin sain kannettua korteni kekoon onnettomasta käpälästäni huolimatta. Kunnes... Perjantaiaamuna puotiin tuli asiakas, joka kysyi olisko mulla junasukkia pojalle. Hän ei itse ollut ehtinyt ja tarve oli seuraavana päivänä. Nolona luovuin näistä sukista vannotettuani asiakasta tekemään keräykseen ainakin yhdet sukat tilalle! Lupaan tehdä itsekin uudet.
Neulomisinnostus on kova, mutta pitää vielä kokeilla mikä onnistuu. Ainakin vähän isommat puikot näin alkuun. Ja hurja starttis iski päälle loppuviikolla. Neljä työtä alulla:
Viikonlopun aikana puikot ei pahemmin suihkineet. Painepesuri sen sijaan lauloi lauantaina aamusta alkaen:
Aurinkoinen ja tuulinen keli oli mainio matokuivausilma ja melkein kaikki matot on jo kuivana.
Viikonloppuun kuuluu tietenkin herkuttelu:
Chili on kotiutunut saareen hienosti ja satokain pukkaa jo:
Tänä aamuna herättiin aikaisin ja lähdettiin Airistolle nauttimaan "meriaamiainen". Toiset ne nauttivat aamiaistaan ruotisnlaivan buffetissa - meillä oli ihan oma yksityinen aamupalapöytämme (eli termospullossa kahvia ja evässämpylät) omassa veneessä.
Kun laivan aallot olivat menneet, oli aamu-uinnin aika:
Rannat kaukana ja alla 80 metriä vettä. Ensin en meinannut uskaltaa, mut Karvinen sanoi et jos en mene niin mua harmittaa vielä illallakin. Oikeassahan tuo oli... Ja kun Karvis ni kyl määki:-) Vähän aika lillittyämme aamuhiljaisella Airistolla alkoi toinenkin ruotsinlaiva lähestyä. Ajettiin hurjaa kyytiä sen rinnalla ja ohi. Yritin vilkuttaa kannella oleville matkustajille, mut kukaan ei vilkuttanut takaisin. Höh.
Laivan aalloissa keinuminen oli kuin vuoristoradalla! Ihanan kamalaa. Täyttä haipakkaa lähdettiin laivan peräaalloissa ajamaan kotia kohti. Olipa seikkailu!
Kotisaaressa odotti Tassu ja normiarki: