Sukkasatotavoitteena mulla on ollu kokeilla muutamia juttuja. Heinälatoon kiikutan tällä viikolla huopatöppöskokeilun:
Tossuosan lanka teetee saga ja varressa teetee sallan uusi raitaväri. Sagaa neuloin kuutosen Knit Picks pyöröpuikoilla ja varren 3½ mm sukkapuikoilla. Sagaa kului 151 g ja sallaa 36g.
Tätä systeemiä olen jo pitkään suunnitellut kokeilevani. Onneksi on tämä Sukkasato - muuten tämäkin olisi jäänyt vaan suunnitelmaksi! Ensin neuloin tossuosan. Varren neuloin jälkikäteen. Aika koomisen näköiset ennen huovutusta.
Hankolainen hauska asiakkaamme paljasti oman huopatossumallinsa aloitussysteemin ja sitähän piti kokeilla ennen kuin unohtuu.
Huovutus on aina jännää puuhaa. Uutta lankaa kun kokeilee niin koskaan ei tiedä mitä sieltä pesukoneesta parin tunnin kieputuksen jälkeen putkahtaa ulos. Sagaa kokeilin viime keväänä ja tuloksena oli peltilapaset... Tällä kertaa aloitin varovaisemmin. Pesu neljän kympin heinopesuohjelmassa kaks kertaa ja hyvät tuli.
Ehkä vähän kehittelyä vielä vaatii, mutta mielestäni kokeiluni oli ihan onnistunut! Muistan taas miks teen aina sukkiin 2o, 2n varren. Toi 1o, 1n venahtaa käytössä ja puikkojen vaihtumiskohtaan mulla jää aina kauhea rako. Onkohan muilla samoja kokemuksia?
Tähän aikaan vuodesta ei viikonloppuisin kerkii neulomaan ollenkaan! Mökkikausi lähentelee loppuaan ja tuntuu et on kamala kiire tehdä kaikkia syksyjuttuja. Sienestää, kalastaa, tehdä puuhommia... Viime viikonlopun saaliit oli aikas hyvät:
Tassun kanssa käytiin sienimetsässä ja saatiin mukavasti karvalaukkuja. Enemmänkin olis ollu mut ämpärit tuli täyteen. Verkossakin oli hyvä saalis. Karvinen perkasi ja Tassu sai syödä kuormasta:
Illansuussa käytiin vielä vähän pilkillä. Mä sain kolme ahventa!
Aamukasteessa luonnon taidokkaat kudelmat näkyi hienosti. Karvinen pohtii miten paljon enemmän minäkin saisin kudelmia aikaseks jos mulla olis kahdeksan kättä!
Samoissa merkeissä menee tämäkin sunnuntai. Sienimetsä ja verkonnosto odottaa!